maanantai 13. huhtikuuta 2009

Kevättä ilmassa Kevättä rinnassa

Pitkästä aikaa malttaa syventyä tähän blogiin. Oikein hyvää jo kohta ohi mennyttä pääsiäistä!
Meillä pääsiäistä ei juhlittu sen kummemmin, mutta se on kuitenkin jonkunlainen merkki kevään tulosta, vaikka lunta on paikoin vielä noin 40 cm.

Huomaa tuon kevään tulemisen myös eläimissä. Lampaat, joita meillä on neljä, on nenät pitkällä kun raitis kevät ilma pääsee niiden pilttuuseen. Kanit jahtaavat toisiaan (ovat niitä poikia). Ja ihan paras kun meidän vanha lady Pepi sekarotuinen koiramme on kiimassa ja pitää jopa kissaa hyvänä sulhas kandidaattina (jahtaa pitkin pihoja kissaa).
Pikkulinnut kieppuvat mitä hurjempia liikesarjoja ilmassa, ja näimme myös tänään ensimmäiset joutsenet lentämässä peltojen yli.

Keittiöremontti on yli puolen välin. Kiitokset Katille kun jaksoi etsiä meille sopivat verhokankaat ja tehdä ne myös valmiiksi. Minä kun en itse ole yhtään käsityö ihminen. Olen kyllä aloittanut vaikka minkälaista viritystä, mutta on se semmoista puuron syöntiä että on parempi lopettaa ajoissa ja jättää ne hommat niille jotka ne osaa. Yhden kanavatyön olen saanut valmiiksi. Kun vein sen kehystettäväksi, kysyi kehystäjä, että miten kauan mulla työhön meni aikaa, vastasin että työhön mahtuu kolme raskautta, ajassa viisi vuotta; oli kehystäjä hiljaa jonkun aikaa ja alkoi sitten nauraa...

2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

No moi pikkusysteri! Hieno homma että remppa edistyy. Täytyy korjata hiukan kirjoitustasi siitä, että verhot on ompelematta. Kankaat kyllä on kotona jo odottamassa. Ehkä huomenna ehdin koneelle asti...? No eihän tässä vielä onneksi hätä ole. Kävin tänään silmälääkärissä ja onneksi simmut ovat entisellään ja vanhat kakkulat sopii edelleen, säästihän siinä muutaman satasen. Vai meinaa niillä eläimillä olla kevättä rinnassa, heh. Ei uskoisi Pepistä. Moikkelis koikkelis nyt.

Vuokko kirjoitti...

Eka kertaa jätän puumerkkiä, Katin blogista tänne eksyin. Meilläkin oli seropi Pepi muutaman vuoden, mutta viime syksynä lopetettiin.
Sulla näkyy olevan Onnenpisaroiden linkki tuossa sivussa, se sulkeutui kutsutuille lukijoille. Laitan tähän linkiksi toisen blogin,johon pääset suoraan. Tietty saat tulla tuota toistakin lukemaan,mutta tarvin s-postiosoitteen,jonne voin kutsun laittaa...