maanantai 13. huhtikuuta 2009

Kevättä ilmassa Kevättä rinnassa

Pitkästä aikaa malttaa syventyä tähän blogiin. Oikein hyvää jo kohta ohi mennyttä pääsiäistä!
Meillä pääsiäistä ei juhlittu sen kummemmin, mutta se on kuitenkin jonkunlainen merkki kevään tulosta, vaikka lunta on paikoin vielä noin 40 cm.

Huomaa tuon kevään tulemisen myös eläimissä. Lampaat, joita meillä on neljä, on nenät pitkällä kun raitis kevät ilma pääsee niiden pilttuuseen. Kanit jahtaavat toisiaan (ovat niitä poikia). Ja ihan paras kun meidän vanha lady Pepi sekarotuinen koiramme on kiimassa ja pitää jopa kissaa hyvänä sulhas kandidaattina (jahtaa pitkin pihoja kissaa).
Pikkulinnut kieppuvat mitä hurjempia liikesarjoja ilmassa, ja näimme myös tänään ensimmäiset joutsenet lentämässä peltojen yli.

Keittiöremontti on yli puolen välin. Kiitokset Katille kun jaksoi etsiä meille sopivat verhokankaat ja tehdä ne myös valmiiksi. Minä kun en itse ole yhtään käsityö ihminen. Olen kyllä aloittanut vaikka minkälaista viritystä, mutta on se semmoista puuron syöntiä että on parempi lopettaa ajoissa ja jättää ne hommat niille jotka ne osaa. Yhden kanavatyön olen saanut valmiiksi. Kun vein sen kehystettäväksi, kysyi kehystäjä, että miten kauan mulla työhön meni aikaa, vastasin että työhön mahtuu kolme raskautta, ajassa viisi vuotta; oli kehystäjä hiljaa jonkun aikaa ja alkoi sitten nauraa...